kirjeet

Tässä tekstissä olisi tarkoitus kertoa, miksi tämä näyttely tehtiin.
Tämän kirjoittaminen pelottaa, vaikka siihen ei pitäisi olla mitään syytä.

Mitä tapahtuu, kun menettää ystävän?
Kun jokin, joka aikaisemmin on ollut yhtä, hajoaa ja
jakautuu tilaan uudella tavalla?
Uusissa olomuodoissa, erilaisissa ilmentymissä ja esiintymissä tärkeä
muuttuu kivuliaaksi, yhteys epätietoisuudeksi ja läheisyys kaipaukseksi.

Poissaolon merkitys on käsittämätön.
Kun jokin, joka ennen on ollut siinä, on siirtynyt sivuun.
Järkähtänyt ja jättänyt jälkeensä kuilun.
Siirryttäessä näkyvästä näkymättömään, läheisyydestä etäisyyteen ja
sanoista hiljaisuuteen, kokonaisuus muuttuu joksikin toiseksi.
Laulussa sanotaan, että kun siirtyy äkkiä päivänvalosta pimeään, kestää tottua näkemiseen.
Hiljaisuudessa pienetkin tuhahdukset nousevat esiin.
Etäisyydestä hahmottaa horisontin.
Näkymätön pakottaa katsomaan uudelleen.

Marjukan kanssa olen miettinyt paljon.
(miten erota? miten surra? miten epäillä? miten kaivata? mikä korjaa rikki menneen? miten tulla yhteen uudelleen? miten kulkea yhdessä? )

Vaikka emme olleet yhdessä, oli se välimatka ja etäisyys meidän välissä
käsiintuntuvaa. Se etäisyys oli oikeastaan se asia, joka tuntui sitovan meidät yhteen. Kun Marjukka kertoi minulle unestaan, tartuin siihen kuin viimeiseen toivoon. Sain unen päästä kiinni.
Tartuin sitruunaan, sen siemeneen, pekoniin ja pieneen mieheen,
lipastoon ja laatikkoon.

Marjukka kertoi minulle.
Sain mahdollisuuden unessa.

Tässä on kyse ystävyydestä ja kaikesta siitä, mitä se pitää sisällään.
Se on tehty yhdessä ystävien kanssa, yhdelle ystävälle.

kiitos Marjukka, kun näytit minulle unesi.
selina

Marjukan Marjukan uni
Selina ei ole juuri nyt päässyt paikalle, mutta minäpä olen.
Kierrän näyttelytilaa, olen hiljaa, vaikuttunut ja pihalla. Kokoelma todellisuuksia on täysin käsityskykyni tuolla puolen. En ymmärrä minkään tarkoitusta, enkä välitäkään ymmärtää. Olen ylpeä, että olen paikalla ja yhdestä jutusta aivan varma. Se, mitä Selina tässä tekee, on nerokasta.

EMMAan meno tuntui tärkeältä ja isolta jutulta, sekä hereillä että ennen sitä unta. Näyttely vaikutti mielenkiintoiselta, mutta oikeat syyt saattoivat olla muualla. Läsnäololla olisi varmasti suuri merkitys, ja kaikki olisi taas hyvin. Selina näkisi, että välitän. Korjaisin kaiken ihan vaan olemalla läsnä, meillä olisi taas kivaa ja helppoa.

Näyttelyissä on monesti mukavaa, kunhan sinne asti pääsee. Monesti ei vaan pääse, enkä päässyt Espooseenkaan. EMMA jäi näkemättä, tavallaan. Käteen jäi uni, ja se, mitä siinä ulottuvuudessa näkyi ja miltä se tuntui. Hyvältähän se tuntui. Taidekokemusta ajatellen hämmennys ei ollutkaan huono juttu, vaan merkki äärimmäisestä vaikuttumisesta ja ei-ymmärtämisen ymmärtämisestä.

Sanotaan, että unet ovat toiveiden toteumia. Näin ollen uninäyttely kertoo myös toiveesta. Tässä tilassa nähdään kuva yhden unen ilmiasusta, jonka toteutuminen on kyllä käsityskykyni tuolla puolen. Toive tai sen toteuma se ei kuitenkaan sellaisenaan ole. Jälkeenpäin se perimmäinen toive
pekonin, Espoon ja EMMAn lomasta on löytynyt. Se on unen helppo tunne ja keveys, puhdas ilo ja ylpeys ystävän puolesta. Meillä kaikki hyvin.
Vaikeus, huoli ja poissaolo muualla. Toive on siksi, ettei tuota tunnetta aina ole ollut hereillä ollessa. On ollut etäisyys ja solmuja. Joskus enemmän, vaikka hetkiin ei ollenkaan
.
Tämä on outo ja etuoikeutettu positio.
Uni ja kokemus toisiintuvat. Vaikutun sitruunataulusta, lipastosta ja niiden olemassaolosta.
Olen pihalla, mutta ymmärrän.
Vaikutun lahjasta käsitellä sitä, mihin kaikkia sanoja ei ole löytynyt.
Se, mitä Selina tässä tekee, on nerokasta.

kiitos.
marjukka